torstai 16. kesäkuuta 2016



VÄÄRÄJOEN VARTIJAT RY
AJANKOHTAISIA ASIOITA KESÄ JA ALKUSYKSY 2016

YHTEISTYÖ ROMANIAN UNKARILAISTEN PARTIOLAISTEN KANSSA TRANSSILVANIAN ALUEELLE

Projektin tavoite: Kansainvälisyyskasvatus erityisesti kulttuuri-teeman ympärillä. Projektin tavoite on saada nuoret ymmärtämään omaa kulttuuria sekä tutustua ja ymmärtää toisen maan nuorten ja partiolaisten elämää ja kulttuuria.


Leiriviikko 2.-9.8.2016. Leirin alku Rautiossa ja loppuviikko Kuusamossa.

Projektiin osallistujat:

Suomi: Vääräjoen Vartijat ry, lippukunnan nuoria sekä paikkakunnan muita nuoria, yhteensä 10 henkilöä (13-30 vuotiaita), lisäksi aikuinen vetäjä (Niko Aihio). Ohessa meidän osallistujille ilmoittautumislomake, joka tulee täyttää ja palautta Marja-Liisalle viimeistään 27.5.2016.

Romania: Zöld Péter, Crikrakosin kylän nuoret, yhteensä 10 henkilöä, lisäksi aikuinen vetäjä, leirille elokuussa tulossa myös pormestari sekä muutama aikuinen huoltajana

Kesän 2016 hankkeen teema: Suomen luonto, jokamiehenoikeudet, retkeily Suomessa. Tavoitteena on yhdessä oppia ja perehtyä Suomen luontoon, luonnonsuojeluun, jokamiehenoikeuksiin ja retkeilyyn Suomessa. Viikon ohjelma rakentuu tämän teeman ympärille.

PARTIOILTA KAIKILLE ELOKUUN LEIRIVIIKOLLA

Keskiviikkona 4.8 klo 19.00 alkaen Metsästysmajalla, iltaan kutsutaan kaikki sudenpennut, seikkailijat ja aikuispartiolaiset. Illan aiheena partiotavat Romaniassa ja Suomessa, yhteistä partio-ohjelmaa, tutustumista sekä nuotioruokaa. Tervetuloa!


PARTIOLEIRI EIHVELI 2016

Kesän partioleiri pidetään perjantaina 19.8 – lauantaina 20.8 telttaleirinä Eihvelillä. Ohjelmassa vaellusta, leirielämää, kädentaitoja ja muuta partiokivaa. Leiri alkaa perjantaina klo 18.00 ja päättyy lauantaina n. klo 19.00. Leirille osallistuvat sudenpennut ja seikkailijat leiriläisinä ja tarpojat talkoolaisina. Tarkempi leiritiedote ja ilmoittautumiset elokuun puolivälissä.

SYYSKAUDEN KÄYNNISTYMINEN

Partion syyskausi käynnistyy tiistaina 30.8 klo 17.30 seurakuntakodilla kaikille yhteisellä partioillalla. Tällöin aloittavat myös uudet sudenpennut. Viikkotoiminta jatkuu tämän jälkeen tiistai-iltaisin.

SYYSRETKI KUUSAMOON

Partion jo perinteeksi muodostunut Kuusamon retki järjestetään 9.9 – 11.9. Retkelle voivat osallistua tarpojat, samoajat sekä aikuispartiolaiset, partion vetäjät. Seikkailijat voivat osallistua, mikäli oma huoltaja lähtee mukaan. Viikonlopun ohjelmassa patikkaretki Valtavaaralle, ratsutilavaellus tai mönkijäsafari, vierailu Raatteen tiellä. Mökkimajoitus, kyydit omilla autoilla. Majoitusvarausten vahvistamiseksi ilmoittaudu pikimmiten tekstiviestillä Marja-Liisalle, tarkemmat ilmoittautumiset sitten elokuulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti