sunnuntai 1. marraskuuta 2020

VÄÄRÄJOEN VARTIJAT RY, SYKSY 2020, lokakuulta jouluun

SYKSYN OHJELMAN TEEMA: IHAN PIHALLA      

Lisäksi syksyn toiminnassa jatkamme MY SUSTAINABLE FUTURE -hankkeen toimintaa haasteiden kautta. Loka-joulukuun haasteena: Älä osta uusia vaatteita, tee itse joululahjoja!

Kokoontumiset pidetään tiistai-iltaisin klo 18.00- 19.00 ja paikkana Raution koulu tai ohjelmassa ilmoitettu paikka. Varaudu joka kerta ulkoiluun, säänmukainen vaatetus! Syksyn aikana tulemme pyytämään vanhempia avuksi partioiltaan tai retkelle, toivottavasti pääsette avuksi ja ehkäpä joku vanhemmista löytää itselleenkin uuden harrastuksen.

Koronaviruksen riskit partiotoiminnassa otamme huomioon Suomen Partiolaiset ry:n ohjeistuksen mukaisesti. Partion toimintaan voi osallistua vain täysin terveenä, samoin pelisäännöin kuin kouluun menonkin osalta. Tapahtumiin ilmoittautumisen yhteydessä huoltajan on hyväksyttävä se, että partiotapahtumaan osallistumiseen liittyy koronaviruksen aiheuttamia riskejä. Tästä on erikseen lisätty maininta Kuksan -kautta tehtäviin ilmoittautumisiin. Teemme viikko-ohjelmaan tarvittaessa muutoksia viranomaisohjeistuksen pohjalta.

Blogger:  http://vaarajoki.blogspot.com/ 

 Instragramissa @vaarajoenvartijat.

ILVEKSET (sudenpennut), vetäjänä Päivi Poranen

(ellei toisin mainita, niin kokoontuminen Raution koululla)

Päivä

klo

kokoontumisen aihe ym.

ti 27.10

18.00

Kokoontuminen koululla

ti 3.11

18.00

Musiikkia

la 14.11

DIY -paja koululla; joulunajan lahjojen valmistaminen

ti 17.11

Ei kokoontumista!

24.11

18.00

Pikkujoulut

5.12

18.00

Lupauksenantotilaisuus kirkon pihalla, partiosyksyn yhteinen päätös

6.12

10.00

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja juhla, partiolaisten lippuvartio

partio jatkuu loppiaisen jälkeen tammikuulla 2021

KETUT (seikkailijat), vetäjänä Sari Alatalo

(ellei toisin mainita, niin kokoontuminen Raution koululla)

Päivä

klo

kokoontumisen aihe ym.

ti 27.10

18.00

Puukon käsittelyä

ti 3.11

18.00

Musiikkia ( Sari pois, Kirsi Niemelä tuuraa)

ti 10.11

18.00

Nuotioilta Sarilla, taskulamppu, juomapullo

la 14.11

DIY -paja koululla; joulunajan lahjojen valmistaminen

ti 17.11

Ei kokoontumista!

24.11

18.00

Pikkujoulut

5.12

18.00

Lupauksenantotilaisuus kirkon pihalla, partiosyksyn yhteinen päätös

6.12

10.00

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja juhla, partiolaisten lippuvartio

partio jatkuu loppiaisen jälkeen tammikuulla 2021

SUDET (seikkailija-tarpojat), vetäjänä Marja-Liisa Kaakko

Päivä

klo

kokoontumisen aihe ym.

ti 27.10

18.00

etäpartiota, kranssinpohja

ti 3.11

18.00

Kranssipaja Kaakolla, tarvikkeet saatte viestillä tiedoksi

la 14.11

DIY -paja koululla; joulunajan lahjojen valmistaminen

ti 17.11

Ei kokoontumista!

ma 23.11!

18.00

nuotioilta srk-kodilla

1.12

18.00

pikkujoulut koululla,  tonttulakki päähän

5.12

18.00

Lupauksenantotilaisuus kirkon pihalla, partiosyksyn yhteinen päätös

6.12

10.00

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja juhla, partiolaisten lippuvartio

partio jatkuu loppiaisen jälkeen tammikuulla 2021

KEPARDIT (samoajat), vetäjänä Marja-Liisa Kaakko

Päivä

klo

kokoontumisen aihe ym.

ti 27.10

18.00

etäpartiota; kranssin pohja valmiiksi ja Rieska-Leader somehaaste

ti 3.11

18.00

Kranssipaja Kaakolla, tarvikkeet saatte viestillä tiedoksi

la 14.11

DIY -paja koululla; joulunajan lahjojen valmistaminen

ti 17.11

Ei kokoontumista!

ma 23.11

19.00